Personal trainer Sami Miettinen

Moro,

Olen Sami Miettinen ja toimin Fit Tampellassa PhysioTrainerina.

Valmistuin fysioterapeutiksi 2018 (XAMK) ja PhysioTraineriksi 2019 (Suomen Terveysliikuntainsituutti Oy), mikä on fysioterapeuteille suunnattu personal trainer koulutus. Olen toiminut päätoimisesti personal trainerina vuodesta 2020.

Oma liikuntahistoriani juontaa juurensa vuoteen 1992, jolloin opin pyöräilemään neljän vanhana. Rakkaimmat lajini pyöräilyn lisäksi ovat kiipeily, kehonpainoharjoittelu, kamppailulajit, vaativat vaellukset ja erityisesti vuoret. Saliharrastus valloitti sydämeni vuonna 2005 ja se on jatkunut edellä mainittuja lajeja tukien tähän päivään.

Synnyinlahjani on taiteellisuus ja luovuus, onkin ollut ilo huomata miten suuri apuväline ne ovat myös liikunta-alalla. Parhaimmillaan tämä on johtanut täysin uusien ja innovatiivisten liikkeiden keksimiseen, kun asiakkaalla on ollut erityistarpeita.

Erityisosaamistani ovat erilaisten vammojen, kipujen, sairauksien tai rajoitteiden kanssa harjoittelu. Myös liikunnan ja salitreenin avulla kuntouttaminen on ollut suuressa roolissa asiakkaideni kanssa.

Olen empaattinen ja tunneälykäs. Rakastan haasteita, kuuntelen tarkasti mitä minulta toivotaan ja pistän itseni likoon parhaan mahdollisen lopputuloksen aikaansaamiseksi.

Treenaamisen täytyy olla hauskaa. Kun löytää ilon ja syyn treeniin, se kantaa pitkälle ja johtaa ihmeisiin.

Nähdään salilla!

Ota yhteyttä: sami.miettinen@ole.fit